Daavidin Poika, armahda minua!
Päivä pimenee. Valoisan aika lyhenee.
Pakkanen kuuraa jo maaperää ja pihakeinun pintaa. Routa saa maan kovettumaan, ja ihmiskeho jännittyy kylmästä.
Maailmalta tulvii huonoja uutisia. Uskovaa viedään yhä ahtaammalle paikalle. Sanan- ja uskonvapaus ovat uhattuna Suomessakin. Mihin suuntaan täällä pääsee vielä vapaasti kulkemaan ilman sakon tai rangaistuksen uhkaa?
Pimeän aika saavuttaa kohta kuitenkin lakipisteensä. Sitten se vähenee, menettää tehonsa, hiipuu taka-alalle. Valo valtaa taas tilaa. Lämpö hiipii kehoon, sieluun ja mieleen.
Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon. Aina.
Jeshua kulki Jerikon seudulla, kun kohtasi tiellä kerjäläisen. Bartimaios oli luultavasti viettänyt koko ikänsä tuolla paikkakunnalla. Hän elätti itseään päivästä toiseen kerjäten. Koska hän oli sokea, ei hän voinut tehdä työtä elääkseen. Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Hän eli yhteiskunnan ulkopuolella, marginaalissa. Monien mielestä vieläpä kirotussa kaupungissa. Jeriko.
Israelin Jumala oli vuosisatoja aiemmin romahduttanut tuon ennen niin mahtavan kaupungin muurit ja antanut Joosuan joukkoineen vallata sen. Sen jälkeen kaupunki oli kuin muisto entisestään.
Oliko Bartimaios saanut kenties osansa kaupunkia aikanaan kohdanneesta tuomiosta? Oliko hän ”saanut mitä oli ansainnut?”.
Bartimaios oli sokea, kerjäläinen, köyhä, yksinäinen, muiden hylkäämä. Hän eli pimeydessä, muiden pilkan kohteena.
Mutta jostain pilkahtaa valo. Toivo. Usko.
Se on usko. Sokean usko.
Kun hän kuulee, että tiellä kulkee Nasaretista kotoisin oleva puuseppä, hän huutaa:
”Daavidin Poika, armahda minua!”
Monet nuhtelevat häntä saadakseen hänet vaikenemaan, mutta hän huutaa vielä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” (Mark. 10:47-48)
Mikä usko tällä sokealla miehellä onkaan. Edes näkevät eivät näe Häntä. He eivät näe, että tässä on profeettojen ja Pyhien Kirjoitusten ennustama Daavidin Poika. Israelin Messias. Koko maailman Vapahtaja.
Mutta Bartimaios näkee. Hän huutaa pimeydestä Herraansa, ja tämä vastaa.
Bartimaios heittää kerjäläisen viittansa yltään, ja astuu uskossa eteenpäin. Hän kävelee pimeässä kohti Herraansa. Jeshua kysyy: ”Mitä tahdot minun tekevän sinulle?”
Bartimaios pyytää näkökykyään takaisin.
Ja hänen Herransa vastaa pyyntöön.
”Mene, uskosi on pelastanut sinut.”
Mikä usko tällä sokealla onkaan. Hän näkee sen, mitä kirjanoppineet eivät näe Kirjoituksista.
Siitä alkaa Jeshuan toiminta Jerusalemissa. Hän kääntää kasvonsa kohti kaupunkia, ja vaeltaa opetuslapsineen Jerusalemiin. Sana kertoo, että Bartimaios seurasi Jeshuaa tiellä (Mark. 10:52). Vähän tuon jälkeen Jerusalemissa kaikuivat sanat ”Hoosianna! Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä!” (Mark 11:9).
Tulkoon myrsky ja mylväys. Tulkoon pimeys ja ahdistus. Pimeys ei voita. Sen keskellä me saamme uskossa kutsua Herraamme, ja Hän vastaa.
Suomen rukousarmeija vahvistuu ja tiivistää rivejään. Maailma ympärillä pimenee, mutta jostain pilkahtaa valo. Toivo. Usko.
Se on Jeshuan usko.
Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä!
Markus Nurmesniemi