Yhteisessä rukouksessa yhteisten päämäärien puolesta on voima, jota helvetin portitkaan eivät voi kestää. Muurinaukossa on kansallinen rukousarmeija, jota Herra Sebaot Pyhän Henkensä kautta johtaa.

Näky Suomen sofarista

”Työ on suuri ja laaja, ja me olemme muurilla hajallamme, kaukana toisistamme. Missä kuulette torven soivan, sinne kokoontukaa meidän luoksemme. Meidän Jumalamme sotii meidän puolestamme.” Neh. 4:19-20

Vuoden 2015 lopulla Herra kutsui TV7:ää olemaan Suomen sofar, joka kutsuu rukoilijoita yhteiseen rukousrintamaan. Herra on nähnyt ne lukemattomat, uskolliset esirukoilijat, joista monet yksin tai pieninä ryhminä ovat vuosia rukoilleet Suomen puolesta. Herran mielisuosio on tämän näkymättömissä olleen rukousarmeijan yllä, ja nyt Hän haluaa liittää rukoilijat yhteen rakentamaan rukousmuuria Suomen ympärille Raamatussa olevan Nehemian antaman kehoituksen mukaan.

Rukousarmeijan nimeksi muotoutui ”Muurinaukossa-rukousarmeija” vastaukseksi Hes.
22:30 esittämään haasteeseen.

Ensimmäiset vuodet ovat olleet pienten alkujen päiviä. On ”hiottu sofaria”, jotta siitä lähtisi
selvä ja kuuluva ääni, ja kutsuttu rukoilijoita eri tavoin omien maakuntiensa vastuuviikoille.
Kutsu on kuulunut rukoilijalta toiselle, rukouskokouksissa, TV7:n paastopäivien ohjelmien ja
Muurinaukossa-ohjelmasarjan välittämänä ja näiden Muurinaukossa-nettisivujen kautta.

Joka on sofarin kutsun kuullut ja ilmoittautunut mukaan – joko itse tai oman
rukousryhmänsä edustajana -, saa oman maakuntansa viikkoa varten rukousviestin, jossa
ovat yhteiset ajankohtaiset rukousaiheet. Viestissä on myös rukoilijoiden saamia viestejä
Herralta, jotka näin jatkavat matkaansa seuraaviin maakuntiin, ikään kuin viestikapulan
siirtona.

Rukoilijoiden armeija on kasvanut ”Jumalan antamaa kasvua”. Se kokoaa ympäri maata
niitä uskollisia, jotka ovat Suomea kantaneet ja kantavat esirukouksissaan. Moni
yksinrukoilija on löytänyt rukousparin, uusia rukousryhmiä on syntynyt ja rukouskokouksia
järjestetään oman maakunnan viikoilla eri paikkakunnilla.

Syksyllä 2019 Jumala kehotti anomaan 24/7 -rukousmuurin rakentumista Suomen ympäri.
Kun rukousarmeija oli sitä anonut puolisen vuotta, syntyi yhteys turkulaisiin 24/7 -näyn
kantajiin, ja yhdessä heidän kanssaan käynnistyivät 24/7 -vartiovuorot.
Voimmekin sanoa Nehemian tavoin ensimmäisen maakunnan osuudesta
(Neh. 4:6): ”Mutta me rakensimme muuria; ja koko muuri tuli valmiiksi puoleen
korkeuteensa asti, ja siitä kansa sai rohkeutta työhön”.  Jokaisen maakunnan
rukousarmeija voi omalla rukousviikollaan varata 24/7 -vartiovuoroja. Tavoitteena on, että
joka maakunnassa kaikkiin viikon 168 tuntiin löytyy vartija. Siten Suomea ympäröi jatkuvan rukouksen muuri, joka kiertää maakunnasta toiseen.

TV7:n joka toinen kuukausi järjestämät paasto- ja rukouspäivät Suomen puolesta
kulkevat jatkossa Muurinaukossa-nimen alla ja yhdistävät rukoilijoita entistä tiiviimmin
saman näyn alle. Paastopäivien suorissa rukousohjelmissa on live-lähetysosuus aina eri
maakunnasta vuorollaan. Maakuntien edustajat ja rukoilijat tuovat esiin rukousaiheitaan, ja
rukoilemme heidän johdollaan niiden puolesta. Näin Jumala yhdistää Suomen eri alueita
taistelemaan rukouksin kotimaamme puolesta.

Tämä on Herrasta lähtöisin, ja se on ihmeellistä silmissämme! Voimme odottaa tapahtuvan
vielä suurempia, kun kuljemme Hänen askelissaan.

Katso lisätietoa Muurinaukossa-rukousarmeijasta etusivulla olevalta videolta. / Mer information om bönearmén i videon på hemsidan, tolkat till svenska.

Rukoilemme Suomen ja Israelin puolesta

Rukous Suomen puolesta on aina rukousta myös Israelin puolesta. (1. Moos. 12:3)

Rukousvuorossa olevan maakunnan rukoilijolle lähetetään rukousviikon alussa sähköposti, jossa on rukousaiheet tulevaksi viikoksi. Mukana on myös edellisinä viikkoina rukoilleiden maakuntien Herralta saamat viestit.

Äkilliset rukoustilanteet ja tarpeet

Äkillisiä rukoustilanteita varten sofar hälyttää kaikki rukoilijat rukoilemaan. Silloin lähetämme rukouskehotuksen kaikkien maakuntien rukoilijoille. Näin käytämme joukkovoimaa, jonka tehosta Raamattu antaa huikeita lupauksia:

Viisi teistä ajaa pakoon sata, ja sata teistä ajaa pakoon kymmenentuhatta! (5. Moos. 26:8)

Voiman lähde on Jeesuksen voitto Golgatalla, ja voitto on jo saatu.

Palaute rukousviikon jälkeen

Voit lähettää rukousviikon jälkeisenä maanantaina vapaamuotoisen yhteenvedon rukousviikon kokemuksista osoitteeseen marita.rautio (ät) tv7.fi. Kerro myös mahdolliset uudet ajankohtaiset rukousaiheet ja Pyhän Hengen antamat ilmestykset tai sanomat, jotta voimme jakaa ne seuraavaan rukousvuorossa olevaan maakuntaan rukoiltavaksi. Näin saamme voittoja isoissakin asioissa.

Kansallinen paasto- ja rukouspäivä joka toinen kuukausi

Joka toinen kuukausi rukoilijat kokoontuvat yhteen Muurinaukossa- paastopäivänä TV7:n lähettämän suoran rukousohjelman yhteydessä.

Jos sydämelläsi on rukousaihe Suomen puolesta ja haluat tuoda sen paastopäivän rukousohjelmaan, voit lähettää aiheesi jo etukäteen sähköpostitse osoitteella muurinaukossa@tv7.fi.

Yhteistä rukousta edeltää vuorokauden mittainen paasto, keskiviikkoillasta klo 18 torstai-iltaan klo 18.

Nähdään rukousmuurilla!

Marita Rautio
Rukouskoordinaattori / Muurinaukossa
marita.rautio (ät) tv7.fi
P. 050 569 7377

Marita sofar

På kartan här invid har Finland delats in i 12 områden som ungefär motsvarar landskapsgränserna.

Maakuntajako

Kartan visar när landskapen har böneansvar under en 12 veckors period. Klicka på kartan för att se den i större format. Böneveckorna för de olika landskapen finns angivna för hela 2018. Du ser här : Muurinaukossa_maakuntien vastuuviikot 2019 — tyvärr endast på finska – vilka böneveckor ditt landskap ansvarar för.

 

Hur går vi med i bönefronten?

Böneveckan inleds på måndagmorgon och slutar på söndagkväll. Anmäl dig eller din bönegrupp till TV7:s koordinator för ”Muurinaukossa” -bönearmén Marita Rautio antingen via anmälningsblanketten (nedan) eller per epost ( marita.rautio (ät) tv7.fi ).

Böneämnen

Vi skickar veckans böneämnen till alla som anmält sig per e-post i början på veckan. I en bilaga finns uppdaterade böneämnen som det är bra att särskilt lyfta upp i bön – om Anden så leder. Böneämnena sänds åtminstone tills vidare ut på finska, men hjälp med översättningen kan ordnas vid behov.

Bönesamlingar och kontakt med andra bedjare

Bedjarna kan vara i kontakt sinsemellan om de ger oss lov att ge kontaktuppgifter till andra samma veckors bedjare (se anmälningsblankett och kryssa beträffande ruta). De kan även ordna gemensamma bönesamlingar, 24/7-bön, telefonkedjor och så vidare.

Anmäl om bönesamlingar till (marita.rautio (ät) tv7.fi), så kan vi informera om dem på våra nätsidor i samband med böneveckorna.

Rapportering: Vad har Gud talat er?

Skicka en fritt formulerad rapport om erfarenheter under böneveckan till ( marita.rautio (ät) tv7.fi ) måndagen därpå. Berätta också om nya aktuella böneämnen och budskap som den Helige Ande gett. Nya böneämnen och budskap sänds vidare i början på veckan till följande landskap som fortsätter att be för dem i sin tur. På så sätt får vi segrar också i större saker.

Mer information

Kontakta koordinatorn för bönearmén Marita Rautio, på finska eller svenska:
e-post: marita.rautio (ät) tv7.fi
tfn 050 569 7377

Anmälning

Anmäl dina uppgifter: namn, address, postnummer, ort, tel.nr., och e-post till: marita.rautio@tv7.fi eller fyll i anmälningsblanketten ovan på sidan.

Om du anmäler din bönegrupp eller församling, skriv även namnet och adressen om dessa.