Kuningas Artahsasta, kuten kaikki muutkin Meedian ja Persiaan kuninkaat, oli pakanajumalien ja itsensä palvoja. Hän hallitsi kuningaskuntaa, johon kuului nyt myös Babylon, aikana jolloin juutalaiset asuivat pakkosiirtolaisuudessa siellä. Kaksi kuninkuutta aiemmin hallitsi Kyyros, joka oli antanut juutalaisille käskyn lähteä Jerusalemin ja Jumalan temppelin jälleenrakentamiseen. Väkivaltainen ja henkiä palvova Artahsasta oli kieltänyt juutalaisia jatkamasta jälleenrakennustyötä. Epätoivo, pelko ja lamaannus oli pysäyttänyt rakennustyön vuosiksi. Ihmeteltiin miksi Jumala oli sitten sallinut paluun. Kaikki oli jäänyt kesken.
Kuningas Artahsastan ja kuningas Daarejaves olivat molemmat jälleenrakennusta vastaan. Silti he muuttivat mielensä. Mikä sen muutti? He saivat selville, että kuningas Kyyros oli aiemmin antanut käskyn juutalaisten palaamisesta, mutta hehän olivat nyt vuorollansa kuninkaita ja vallassa. Kuka käänsi näiden kolmen kuninkaan päät? Kyyroksellakaan ei ollut maallisia intressejä käskyn antamiseen.
Artahsasta, joka tituleerasi itseään ”kuninkaiden kuninkaaksi” (Esra 7:12), meni jopa niin pitkälle että kirjoitti papille ja kirjanoppineelle Esralle määräyksen lähteä jokaisen halukkaan Israelin kansan jäsenen, papin ja leeviläisen kanssa tarkastamaan onko Juudassa ja Jerusalemissa olot Esran Jumalan lain mukaiset (Esra 7:13).
Hänelle annettiin myös valta viedä mukanaan kaikki hopea ja kulta mikä koko Baabelista löytyy (Esra 7:16). Esra sai luvan täyttää tarpeet myös kuninkaan aarrekammiosta (Esra 7:20) ja kaikki aarteistojen vartijat alistettiin Esran pyynnöille (Esra 7:21-).
Artahsasta myös määräsi Jumalan lakia noudatettavaksi ankaran rangaistuksen, jopa kuolemantuomion uhalla (7:26), ja jos lakia ei tuntenut, sitä piti opettaa (7:25).
Siis mitä ihmettä, eikö niin? Artahsasta ei uskonut Israelin Jumalaan. Hän eli pimeydessä ja haureudessa. Silti hänen avokätisyytensä oli valtavaa, yli ymmärryksen käyvää.
Vastaus löytyy Esran kiitosrukouksesta: ”Kiitetty olkoon Herra, meidän isiemme Jumala, joka on pannut kuninkaan sydämeen, että hänen on kaunistettava Herran temppeliä Jerusalemissa, joka on suonut minun saavuttaa kuninkaan, hänen neuvonantajainsa ja kaikkien kuninkaan mahtavain ruhtinasten suosion.” (7:27-28)
Jumalan ylivoimaisuus on niin suvereenia, että se saa välillä jopa nauramaan. Millaista Jumalaa me palvelemmekaan. Hän pystyy tarttumaan tämän maailman diktaattoreihin ja julmureihin milloin vain ja käyttää heitä juuri niin kuin Hänelle sopii. Mikään ei ole sattumaa. Olkoon tämä meillekin, rukousarmeijan rukoilijoille, suureksi rohkaisuksi.
Esra päättää rukouksensa näin: ”Ja minä rohkaisin mieleni, koska Herran, minun Jumalani, käsi oli minun päälläni, ja minä kokosin Israelin päämiehiä lähtemään kanssani.” (7:28)
Markus Nurmesniemi, Muurinaukossa-rukousarmeija