Vuodenkierron luonnollinen pimeys ja aikamme hengellinen pimeys painavat monien esirukoilijoiden hartioita. Jesajan kirjan luku 21, mistä otsikon sanat on lainattu, kuvaavat profeetan näkemiä sekavia tapahtumia. Ne muistuttavat kovasti meidänkin aikakauttamme. Profeetta oli itsekin peloissaan ja hämmentynyt. Ei ihme, että olemme usein hämmentyneitä maailman myllertäessä, vaikka tunnemme Jumalan Sanan lupaukset ja vetoamme niihin. Odotamme päivänkoittoa ja kyselemme ”Vartija, mikä hetki yöstä on?”
Haluan jakaa teille runon, joka on itseäni vahvistanut usean vuoden ajan, kun katson sitä työpöytäni takana seinällä. Runon on kirjoittanut jo edesmennyt Annikki Tuomi. Runo maalaa eteemme huikean suuren näkymän, jossa hetkellinen pimeys ja väsymys väistyy.
Aamu on tullut, ja valoisa aika alkaa kohta!
Näkyykö pilvi,
sadepilvi.
Taivaalle tähyilen
Elian lailla.
Pilvetön on pohjoinen taivas.
Jaksanko?
Kestänkö?
Eksynkö?
Jaakobin painia joka päivä.
Varmasti tulee sade,
pieni pilvi,
lapsen kämmenen kokoinen.
Kuulen: Jo liikkuvat kuolleet luut.
Kuivat luut kuulkaa Herran sana.
Minä annan tulla teihin Hengen
ja te tulette eläviksi.
Riennän ja riemuitsen,
polvilleni painaudun.
Jo kuuluu kohina,
kuuluu kolina: jo liikkuvat kuolleet luut.
Tämän pohjoisen maan taivaan alla.
Jumalan aika.
Siunattua Herran vuotta AD 2022!