Katso uudelleen

image

Herran tuli on iskenyt voimalla alas. Se on kuluttanut polttouhrin sekä puut, kivet ja mullan ja nuoli veden, joka oli ojassa.

Se iski kuin salama kansan tajuntaan. Väki tajusi kuka tekee ja käskee. Kuka on Jumala, Israelin Pyhä. Pelko ja Jumalan kunnioitus vyöryi kansan syvien rivien lävitse kuin sähköisku. Kaikki heittäytyvät kasvoilleen ja sanovat: ”HERRA on Jumala! HERRA on Jumala!” (1. Kun. 18:38-39)

Kansa oli huojunut kahtaalle ja palvonut kahta jumalaa. Se ei ollut ainoan tosi Jumalan, Herramme, mieleen.  Maa ja kansa oli saastunut epäjumalanpalvonnasta. Oli ennalleen asettamisen aika, ja jälki oli sen mukaista.

Elia määrää Baalin profeetat kiinniotettaviksi ja vie heidät Kiisoninpurolle. Siellä hän surmaa heidät omakätisesti. 450 väärää profeettaa. Voi vain yrittää kuvitella minkälainen tuo päivä on ollut kokonaisuudessaan.

Elia, Jumalan mies, lähestyy tämän jälkeen kuningas Ahabia maan pöllytessä jaloissa kolmen ja puolen vuoden kuivuuden seurauksena. Hän kehottaa maan kuningasta: ”Nouse, syö ja juo, sillä sateen kohina kuuluu jo.” (1. Kun. 18:41).

Minä tahansa muuna päivänä kuningas olisi antanut vangituttaa julkean profeetan. Nähtyään Jumalan toimivan hän pysyy kuitenkin vaiti ja tottelee.

Mutta sateen piti silti vielä tulla eikä siitä näkynyt merkkiäkään. Kuningas lähtee karkeloihinsa, mutta fyysisesti uuvuksissa ollut Jumalan mies aloittaa kapuamisen Karmel-vuorelle.  Kuningas aloittaa syömingit, Jumalan mies kiipeää kuivaa vuoren rinnettä ylös rukoilemaan.

Ja alkaa rukoilla. Hän rukoilee, rukoilee koko olemuksellaan. Hartaasti, puristaen itsestään kaiken uskon tuohon rukoukseen. Hän rukoilee Jumalaa koko sydämellään, sielullaan, mielellään ja hengellään, kaikella voimallaan. Hän ei luovuta. Hän uskoo.

Palvelija käy katsomassa merelle päin. Onko pilviä ilmaantunut? Ei mitään. Hän palaa pettyneenä Elian luo. ”Ei näy mitään.” Elia kehottaa tätä katsomaan uudelleen (1. Kun 18:43). Palvelija tottelee ja palaa katsomaan. Pilviä ei näy. Epäusko valtaa palvelijan mielen. Oliko nousu vuorelle turhaa? Kuivuus jatkuu. Jumala sittenkin rankaisee meitä. Me kuolemme, tämä kuivana pöllyävä erämaa hautaa meidät kaikki.

Palvelija palaa arkana Elian luo. Uskallanko kertoa uutiset? Pelko valtaa mielen.

– Ei vieläkään mitään. -Katso uudelleen. (”Ole luja ja rohkea”)

– Ei vieläkään mitään. – Katso uudelleen. (”Älä katso olosuhteisiin”)

– Ei vieläkään mitään. Mitä tästä tulee? – Katso uudelleen. (”Ole rukouksessa sinnikäs”)

– Hyvänen aika. Ei vieläkään mitään. Mitä me voimme enää tehdä? – Katso uudelleen. (”Luota Jumalaan ja Hänen kaikkivaltiuteensa”)

– Nyt pelottaa. Kaikki on menetetty. Me kuolemme tähän kuivuuteen, Jumala rankaisee meitä! – Katso uudelleen. (”Älä anna epäuskon voittaa uskoasi. Rukoile rukoilemasta päästyäsi ja usko. Usko voittoon vaikka vastausta ei heti kuulu. Ole sitkeä. Jumala hallitsee. Aina!”)

Seitsemäs kerta tulee. Palvelija siristää silmiään ja katsoo tarkkaan. Pieni pilvi, kämmenen kokoinen, nousee merestä. Se ei ehkä tarkoita mitään hänelle, mutta Elia ojentautuu ja antaa sanoman vietäväksi kuninkaalle: ”Valjasta hevosesi ja lähde alas, ettei sade estäisi sinua.” (1. Kun. 18:44)

Mahtoi palvelijan polvet tutista tätä viestiä viedessään. Mutta Jumalan Henki tulee Elian ylle. Tämä uupunut, fyysisesti riutunut mies juoksee Hengen voimasta lopulta kuninkaan voimakkaiden sotavaunujen edellä yli 20 kilometrin matkan Jisreeliin. Kuningas Ahab saa alistua Jumalan miehen seuraajaksi ja katsella kuinka tämä juoksee Herran voimasta, vieden Ahabia omassa voittosaatossaan. Ahab on varmasti tuntenut itsensä pieneksi Jumalan voiman edessä.

Muurinaukossa-rukousarmeija seisoo uuden ajanjakson edessä. Armeija astuu nyt vuotta karaistuneempana uuteen rukousvuoteen. Emme tiedä mitä vuosi 2021 tuo tullessaan, mutta yksi on varmaa.  Taistelu on Kaikkivaltiaan Jumalan, ei meidän, käsissä.  Kun seisomme lujana ja rohkeana kukin omalla paikallaan, saa Jumala toimia ja käyttää rukoilijoitaan tehokkaaseen rukoukseen. Se on silloin voittavaa, läpivietyä rukousta. Saakoon edellä oleva Elian esimerkki toimia inspiraationa ja esimerkkinä sinulle alkaneeseen rukousvuoteen. Jatka sinnikkäästi työtä. Se ei ole turhaa.

Ja katso uudelleen.

 

Jumalan siunausta ja voimia vuoteen,

Markus Nurmesniemi

Muurinaukossa-rukousarmeija