Ovatko kätemme viattomat, sydämemme puhdas?

image

Lainaan alkuun Mauri Vilposen sanoja hänen kirjastaan Herätys Hebridien saarilla 1949-1952:

”Kristittyinä meillä on taipumus seurata mediaa, uutisointia, poliitikkojen toimintaa ja kauhistella maamme moraalista tilaa ja hengellistä rappiota. Näin tehden me täytämme itsemme negatiivisuudella, josta pyrkii muodostumaan pääsisältö yhdessä olemisellemme. Eikö tämä ole juuri sellainen sivuraide, johon paholainen tahtoo kristityt ohjata: pois todellisesta eturintaman taistelusta?”

Skotlannin länsirannikon edustalla olevat Hebridien saaret saivat kokea kirjaimellisesti järisyttävän, elämän mullistavan Jumalan voiman ja läsnäolon 2. maailmansodan jälkeen. Se oli jotain niin valtavaa ja ravistelevaa, etteivät inhimilliset kuvaukset yllä koskettamaan sitä. Jumala voimassaan astui alas noille syrjäisille saarille, eikä mikään ollut entisellään enää. Ja, rakkaat ystävät, se oli totisinta totta. Se ei ollut mitään hetkellistä ilon ja riemun tuntemista, laulua ja tanssimista, muutaman hengen uskoontuloa. Kun Jumala repäisee verhon näkyväisen ja näkymättömän väliltä ja alkaa itse toimia, paatuneinkin väkivallan tekijä tulee pyyhkäistyksi Herran pyhyyden ja pelon tilaan. Kun Jumala astuu alas, Hän ottaa haltuun kokonaisia alueita, kaupunkeja, ihmisryhmiä, yksilöitä.

Hebridien herätys sai alkunsa, kun kaksi yli 80-vuotiasta sisarusta, Peggy ja Christine Smith saivat rukouksessa Herralta lupauksen: ”Sillä minä vuodatan vedet janoisen päälle ja virrat kuivan maan päälle” (Jes. 44:3). He aloittivat jatkuvan rukouksen. Pian heihin liittyi seitsemän seurakunnan vastuuhenkilöä. Tätä jatkui noin kuuden viikon ajan kaksi-kolme yötä viikossa, kunnes eräs rukousryhmän jäsen sai sydämelleen Herralta sanan, josta tuli herätyksen avain:

”Kuka saa nousta Herran vuorelle ja kuka seisoa hänen pyhässä paikassaan? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei tavoittele turhuutta eikä vanno väärin. Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden Jumalalta, pelastajaltaan.” (Ps. 24:3-5)

Herätys liittyy Jumalan pyhyyteen, siihen että Hän tulee meidän keskelle.

Lopulta herätys tuli voimakkaina synnintunnon aaltoina, jotka pyyhkäisivät paikkakunnan yli. Kun esirukoilijat lähtivät rukouspaikastaan navetasta ulos, he ”näkivät miehiä ja naisia polvillaan teiden varsilla huutamassa Jumalan armoa. Jokaisessa kodissa oli valot. Jumala-tietoisuus oli niin voimakas, ettei kukaan voinut nukkua.”

Herätys levisi kaikille saarille, kaikille paikkakunnille. Ihminen ei sitä levittänyt eikä kuljettanut eteenpäin. Jumala teki sen.  Synnintunto kosketti sellaisiakin, joille uskon asiat olivat täysin vieraita. Oli kommunisteja, ateisteja, alkoholisteja, rikollisia. Heitä tavattiin kaikkialla: rannoilla, kukkuloilla, teiden varsilla, tanssipaikoissa, maassa maaten, synnintunnosta itkien ja Jumalan armoa huutaen. Poliisilaitoksen ympäristö täyttyi ihmisistä jotka tunnustivat rikoksiaan.

Siispä kysyn itseltäni. Ovatko minun käteni puhtaat? Onko minun sydämeni puhdas?

Haluammeko me nähdä muutoksen tapahtuvan aina vain pimeämmäksi muuttuvassa rakkaassa Suomen maassamme? ”Kun herätys tuli, Jumalan pelko ja pyhyys kosketti ensin esirukoilijoita, jotka näkivät siinä valossa oman sydäntensä tilan. He etsivät ja rukoilivat käsiensä ja sydäntensä puhdistusta, pyhitystä, jota ’ilman ei kukaan ole näkevä Herraa´ (Heb. 12:14).”

Rakkaat ystävät, Mauri Vilposen sanoin kysyn nyt teiltä jokaiselta yhdessä ja erikseen: voiko Suomea pelastaa mikään muu kuin Hebridien kaltainen herätys? Syvä synnintunnon herätys, joka alkaa meistä kristityistä ja koskettaa kaikkia ihmisiä heidän taustoistaan riippumatta?

(Siteeraukset: Mauri Vilponen: Herätys Hebridien saarilla 1949-1952, 2. painos, 2020)

 

Markus Nurmesniemi

Muurinaukossa-rukousarmeija