Sisimmästä tyrmästä vapauteen

Herra rakentaa rukousarmeijaansa.  Armeijan rakentamisen ja toimintavalmiuden ylläpidon luonteeseen kuuluu, että armeija hioo taitojaan ja kuntoaan. Tällä hetkellä armeija on hätäapuvalmiudessa, ja harjoitus johon sitä nyt kutsutaan ei ole harjoitus. Jumala kuitenkin hallitsee tilanteen.

Nyt armeijan toimintaan ovat astumassa mukaan myös sissijoukot. 24/7 rukoilijat ovat saaneet kutsun sydämelleen. Saamme nähdä kuinka heltymätön rukous tulee vielä muuttamaan pikkukyliä, taajamia, kaupunkeja ja  maakuntia.

Aseemme ovat hengelliset. Ylistys avaa taivaallisia väyliä, rukous murtaa vihollisen muureja ja totuus tuo valon sinne missä valoa ei nähdä.  Nyt riisutaan kaikki epäolennainen. Meille on huomaamatta kertynyt kotijumalia, jotka hallitsevat aikaamme mammonan, viihteen ja korkean elintason kautta. Tämä pandemia on ennen kaikkea nähtävissä valtavana Jumalan kädenojennuksena.  On armon aika, on parannuksen teon aika, on totuuden aika, on rukouksen ja ylistyksen aika. Se jos mikä on armoa, että Jumala avaa nyt silmiä tälle todellisuudelle ja yhdistää uskovia yli rajojen. Yli rajojen, jotka ovat mantereellisia, kansallisia tai kuppikunnallisia.

Tällä hetkellä olemme kuin Paavali ja Silas vankilassa (Apostolien teot 16:22-34). Heidät piestiin ja heitettiin sisimpään tyrmään. Haavoittuneina ja piestyinä he istuivat vankilassa, epävarmoina kohtalostaan. Mutta alkoivatko he valittaa kohtaloaan?

Päinvastoin. He alkoivat rukoilla ja ylistää Jumalaa. Yön pimeimpänä hetkenä.  Ja mitä tapahtuikaan. Ankara maanjäristys ravisteli vankilan perustuksia, kaikki ovet aukesivat ja kaikkien kahleet irtosivat. Siis aivan kaikkien. Myös niiden vankien, jotka eivät uskoneet. Ja kukaan ei poistunut vankilasta. Nuo vangit jäivät tuohon ylistyksen ja rukouksen ilmapiiriin vapaaehtoisesti. Lopulta myös vankilan vartija otti ilosanoman Jeesuksesta vastaan, ja koko hänen perhekunta pelastui.

Mekin olemme nyt heitetyt sisimpään tyrmään eristyksiin.

Muistan poikana nähneeni elokuvan, jossa teini-ikäinen poika halusi tulla karatemestariksi. Hän hankkiutui iäkkään mestarin oppipojaksi, joka pojan yllätykseksi pistikin tämän töihin. Mies maalautti pojalla piha-aitansa, vahautti autonsa, hiotutti kuistinsa ynnä muuta. Lopulta poika hermostui ja kapinoi miestä vastaan. Miksi tämä käytti häntä orjanaan ja teetti hänellä valtavan määrän töitä, vaikka oli luvannut pojalle karatetunteja?

Mies vastasi: ”Poikani, näytä minulle ne liikkeet joita kehotin käyttämään kussakin työtehtävässä. ” Poika hämmästyi ja alkoi tehdä liikkeitä. Mies vastasi torjuntaliikkein, ja pian kaksikko otteli sujuvasti keskenään. Tämän jälkeen mies muistutti poikaa siitä, ettei karate ole tärkeää. Elämä, ja siihen liittyvät taidot ovat tärkeitä. Samalla poika oppi elämän perusasioita sekä hyödyllisiä työtaitoja.  Poika kypsyi ihmisenä ja lähimmäisenä.

En ole itämaisten oppien ystävä, mutta pojan saama opetus on sovellettavissa myös meidän uskovien elämään. Voimme ihmetellä miksi Jumala sallii pahoja asioita elämässämme. Mutta Hänen tiensä eivät ole meidän teitämme. Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme. Mutta ne ovat aina oikeat. Monesti me ihmiset tajuamme tämän vasta jälkikäteen.

Jumalan runsasta siunausta, terveyttä ja voimia Jeesuksen Kristuksen, Jeshuan Messiaan nimessä teille.

Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme!

Markus Nurmesniemi, Muurinaukossa-rukousarmeija